keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Sukuloimassa Kemiössä

Oli taas se aika kesästä, kun isoisäni vaimon synttäreitä juhlittiin Kemiön saarella. Minun vastuullani oli ruokapuolen hoitaminen sekä juomat. Puutarhamme on alkanut tuottamaan kesäistä satoa ja yritinkin käyttää oman palstan tuotteita hyväksi mahdollisimman laajasti. Päätin tällä kertaa kokeilla ensimmäistä kertaa maistelumenu konseptia ja annokset olivat hieman normaalia pienempiä ja yksinkertaisempia. (tai ainakin oli tarkoitus)
Istutin alkukesästä palstalle porkkana mix:n siemenia ja tuloksena sain nättejä pieniä erinvärisia ja kokoisia porkkanoita.
Ravintola Noman inspiroimana ensimmäisenä keittiön tervehdyksenä avocadoa, saaristolaisleipää, retiisiä sekä porkkanaa.
Sama annos erinlaisessa astiassa.
Toisena keittiän tervehdyksenä tilliä ja silliä. Itseleivotun tillinäkkileivän päältä löytyy lasimestarin silliä, tillimajoneesia, kurkkuyrtinkukka, tillilunta sekä pikkelöityä kurkkua.
Näin juhlalliseen tilaisuuteen ainoa oikea aperatiivi on mielestäni samppanja ja mielellään vähintään magnum-koossa.
Nälkäisiä vieraita
Tilli & silli
Kolmantena keittiön tervehdyksenä naudan ulkofileestä carpaccio, punasipulia, sinappimajoneesia sekä villisuolaheinää.
Kesäkautta kunnioittaen ensimmäinen alkuruoka oli "kesäkeitto". Annoksen pohjalta löytyy keiton limen vihanneksista valmistettu pyre ja päällä on keiton sopivasti rapsakoita raaka-aineita.
Päälle pursotetaan liemi vaahtona, joka...
...muuttuu nätisti annoksen liemeksi.
Tyytyväistä porukkaa. Osa vieraista ilmoitti tänään oppineensa tykkäämään elämänsä ensimmäistä kertaa kesäkeitosta.
Jäävedessä rapeutuneita fenkoleita sekä retiisejä ja päällä oman maan ruohosipulia.
Siiat esipaistettuina.
Siikaa ja fenkolia. Kalan alta löytyy vakuumissa kypsennettyä öljyllä maustettua fenkolia.
Annoksen kanssa nautittiin hedelmäistä ja hapokasta Rieslingiä Alsacista, joka on mielestäni kesän parhaita makupareja.
Itseleivottua pastakoneella rullattua tillinäkkileipää.

Pääruoasta löytyi nautaa kahdella tapaa. Sisäfilettä sekä niskaa. Astian takareunassa näkyvät isommat palat ovat alkuruoan carpaccio lihat.
Pääruokana tarjosin kauden vihanneksia punajuurta sekä naurista. Lisäksi Naudan rinnasta valmistettua terriiniä sekä pieni pala sisäfilettä.
Tyhjä lautanen oli kuin taideteos ;)

Olimme keränneet viime viikolla palstaltamme puna- sekä mustaherukoita ja halusin hyödyntää niitä molempia menussa.
Ensimmäinen jälkiruoka oli sitruuna & lime
Tässä annoksessa käytin hyväksi punaviinimarjojamme ja niiden kanssa tarjoilin limellä maustettua mantelikakkua sekä sitruunalla maustettuja marenkeja.
Toisena jälkiruokana lettuja ja suklaajäätelöä. Lisäksi annoksesta löytyi vadelmaa suolakinuskia sekä orvokkeja.

Kahvin kaveriksi punaviinimarjoista vaahtokarkkeja ...
... sekä mustaherukkamoussella täytettyjä suklaakonvehteja.
Pöytäliinasta päätellen vierailla oli ainakin rattoisa ilta :)
Illallisen kanssa maistellut viinit:

Joseph Perrier Cuvée Royale Brut Magnum, ranska
Chablis Marouettes 2011, ranska
Altenberg de Wolxheim Riesling Grand Cru 2010, ranska
Chapoutier Cornas Les Arènes 2010, ranska
Château de Rayne Vigneau 2009, ranska