tiistai 24. tammikuuta 2012

30v. synttärit

Synttärijuhlani alkoi meillä minun valmistamallani illallisella läheisimille ystävilleni. Vieraiden tehtävänä oli tuoda illan juhlajuomat minun antamien pääraaka-aineiden mukaan. Tosin alkumaljaa en heille nakittanut vaan ajattelin vihdoinkin korkata lempi samppanjani eli grande damen. Ostin kyseisen pullon Tallinan Rimistä nelisen vuotta sitten ja jännityksellä odotin olikohan pullo säilötty oikein. Pullo osoittautui varsin hyväksi ja kaikki pitivät alkumaljasta kovasti. 
Samppanjan jälkeen tarjosin pientä koemaistiaista lauantaina tarjoiltavista toast skageneista. Tarkoitus oli myös hillitä vieraiden nälkää kunnes saisimme kaikki vieraat paikalle ja voisimme aloittaa itse juhlaillallisen.
Odottelua ja odottelua =D Onneksi sentään oli viiniä suun kostuttajaksi.
Illan punaviini loistava Amiot Servelle Chambolle - Musigny 1er Cru Les Plantes dekanterissa ilmaantumassa.
Ankoissa valmiiksi paistettu rapea pinta uunia odottamassa.
Kieli keskellä suuta onnistuu (tai ei onnistu). Tälläkertaa ilmeisesti onnistuttiin!
Amusena hummeria, sitruunakreemiä ja tomaattivaahtoa
Alkupalana lohta, kurkkua, kukkakaalia ja marinoitua punasipulia sekä mallasleipää
hehe kaikki taisi tykkää alkupalasta Kallen tuimasta ilmeestä huolimatta.
Keittona mustajuurikeitto, paistettua siikaa ja tryffeliöljyä
Selleripyre, ankkaa kahdella tapaa ja hopeasipuleita lintukastikkeella
Etujälkiruokana sokerikeksiä, vanilja creme patissieria ja vaniljapäärynöitä
Jälkkärinä "sitruunapiiras" ja lakua
Pettareina suklaaganace macaroneja sekä mustikka-karpalofinancierit.
Kaffea ja pettareita
Ja illan kruunasi vielä syntymävuoteni portti. Erittäin hyvää. Kiitos Natalialle.
Pientä taidekuvausta =D
Onnellisesta katseesta voisi olettaa aterian olleen onnistunut
Illallisen viinit
Ja lisää korkkeja ja cäppejä kokoelmaan.
Kallen tekemä taideteos kotiinlähdettyään oven ulkopuolelle hehe
Käsinpestäviä laseja oli PALJON tässä vain murto-osa
Lauantaina sitten oli vuorossa avoimet ovet sukulaisille ja kavereille meillä pienen naposteltavan ja samppanjan kera.
Financierit
Mätileipiä
Täytettyjä tuulihattuja

Pojat maistelee edellisillalta ylijäänyttä porttia.
Liekö samppanja joka noin saa nauramaan =D
Meiltä iltaa sitten jatkettiin ravintola Postresiin, jossa vedimme 4 ruokalajin illallisen (minulla 6 annosta) + kaksi amusta ja väliraikastaja sekä pettarit. Mega kiitos Postresin jengille loistavasta tarjoilusta! Kamera ei ollut mukana mutta vaimon iPhonessa kuvia annoksista. Katotaan jos keksin joskus miten ne saa sieltä ulos...Postresin jälkeen ilta jatkui Groteskiin sieltä Ahjoon ja siitä meille jatkoille...
Sunnuntai menikin sitten aika leppoisissa merkeissä. Käytiin äänestämässä ja löhöiltiin ja ruoaksi tehtiin pikku hampparit. Iso kiitos kaikille mukana olleille! 

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kokkailuja ja kokeiluja

Viimepäivinä on ollut jostain syystä vähän normaalia enemmän vapaa-aikaa. Joten olen kerennyt taas kokkailemaan ja kokeilemaan kaikennäköistä uutta. Meillä oli jopa ensimmäinen täysin vapaa viikonloppu kaikelta ohjelmalta! =D
Kaikista onnistuneinen viime päivien tuotoksista oli ehdottomasti keksimäni annos "sitruunapiiras" & laku. Annos koostuu piiraspohjamurusta, uunissa kypsennetystä sitruunatäytteestä sekä vesihauteessa pikkaisen löysemmäksi jätetystä täytteestä. Päällä myös lakulla maustettua valkosuklaata ja valkosuklaalunta. Todella raikas ja piristävä annos! Saattaa olla että tätä on tarjolla lähipäivinä ;)

 Vapaan viikonlopun juhlailllallisen alkupala maa-artisokkarisotto ja valkoista tryffeliä. Harmi ettei tuoreita tryffeleitä ollut tarjolla joten jouduin käyttämään purkki tryffeleitä. Paljon parempia nuo valkoiset kyllä kuin mustat kesätryffelit..
 Pääruokana Iberico possun ulkofilettä, paistettuja gnoccheja, pinaattia ja rakuunavoikastike.

Jälkiruoka oli epäonnistunut sitruunapiiras, joten siitä en kehdannut edes ottaa kuvaa. Tosin tuo epäonnistuminen johti onnistumiseen uuden kehittelemäni reseptin muodossa. (katso ensimmäinen kuva)
 Lauantaina olikin sitten vuorossa sushia. Päätin ensimmäisen kerran tehdä vähän jotain muutakin kuin pelkkiä nigireitä ja rullia. Valmistin naudan entrecosta inkivääri-chili-lime marinoituja suikaleita, jotka tarjosin lasinuudelin kera.
 Lisäksi myös lohipastramia.

Lohipastrami:

Tuoretta lohta
kokonaisia fenkolin siemeniä
tähtianis
suolaa
mustapippuria

murskaa mausteet mortelissa ja siivilöi. Leikkaa lohesta n. 4cm x 4cm tanko ja pyörittele mausteissa. Paahda kuumalla pannulla pinnat kiinni nopeasti ja pyöräytä kelmulla tanko pyöreäksi. Jäähdytä hyvin pakkasessa ja leikkaa siivuiksi. Tarjoile heti.
 Tuli myös kokeiltua tomaattivaahtoa sucron avulla ja kyllähän se näytti onnistuvan.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Uusivuosi 2011/2012 Tallinnassa

Lähdimme viettämään jo perinteistä uutta vuotta Tallinnaan. Tällä kertaa mukaan lähti vain Kalle, Sveta ja Ville. Mutta eikös se niin mennyt että väki vähenee ja pidot paranee?


Juhla menu 2011/2012

Tonnikalatartar
Etanarisotto
Lohta ja ankeriasta
Kyyhkystä, selleriä ja punajuurta
Mojito granite
Suklaacoulant, valkosuklaata ja vaniljajäätelöä

Juhlan kunniaksi neljän rypäleen ainutlaatuista Drappierin blanc de blancs samppanjaa. Ville jakaa samppanjaa kieli keskellä suuta.

Kai se aika tasaisesti meni!

Viimeiset maustamiset tonnikalalle ja annos on melkein valmis

Avokaadokreemiä ja tonnikalatartar

Vähän erinlainen versio ??

Minulla tuli jostain syystä vatsa aivan älyttömän kipeäksi juuri ennen ruokailua kun kaikki misat olivat valmiit. Tonnikala-annoksen jälkeen olo oli jo niin sietämätön, että jouduin siirtymään sohvan pohjalle viettämään uudenvuoden juhlaa =(

Sain kumminkin kerättyä voimia sen verran kasaan että valmistin annokset loppuun asti. Tässä Svetan toiveesta etanarisottoa.
Aikamoinen sekamelska! Parsaa, ankeriasta, teryaki lohta ja soijapapusalaattia.
Pääruokana Selleripyrettä, paahdettuja punajuuria ja kyyhkynrintaa.
Väliraikastajana mojito-granite. Tämä oli ainoa annos mitä pystyin tonnikalan lisäksi syömään.
Valkosuklaata, suklaacoulant ja itsetehty vaniljajäätelö. (Hirveän sumplimisen jälkeen Ville suostui kantamaan koneen Tallinnaan ja oli loppupeleissä iloinen että tehtiin jäätelö itse)
Juhlajuomia: Aamupala samppiksena Lanson, lohen kaveri Chablis, Kyyhkysen Pinot Noir Bourgundista, Jälkkärin Italialainen makea jälkkäriviini. Keskiyön samppanjana veuve clicquot! 
 Ruoan jälkeistä lepuuttelua ja ilmeisesti ruokakin oli hyvää.
 Perinteinen aamupala. Aika väsyneen näköistä porukkaa vaikkei kukaan valvonutkaan normaaliin tapaan aamun tunneille.
 Samppanjaa, paistettuja kanamunia, pekonia, kahvia ja leipiä...siitä on Tallinnan perinteinen aamupala tehty jokaikinen aamu.
 Kallen näkemys aamupalasta =D
 Pitihän sitä vähän riskiäkin pelata. Kalle hävisi jo pitkä aika sitten ja tässä Ville ottaa turpaan 93-5 sotilailla.
 Kynttilät toivat tunnelmaa ja lämpöä...
 ...kuten myös räiskyvä takkatuli!
 Meillä on joka reissulta varmaan suurinosa kuvista takasta =D
Hyvää ja onnellista uuttavuotta 2012 kaikille!!