keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Joulufiilistelyjä


Nuo paljon harmia aiheuttaneet macaron-leivokset taisivat vihdoinkin onnistua (ainakin tällä kertaa). Muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen onnistuin saamaan kauniin pitsireunuksen ja halutun koostumuksen kuoriin. Täytteiksi valmistin sekä lakritsi- että vadelmatäytettä, koska täytteitä "pitää" olla aina vähintään kahta erilaista =D Jo taikinasta näki, että tämä kokeilu tulee olemaan katastrofi. Taikinan tulisi olla "magman" oloista eikä kokkareista ja kuivaa.
Kokeilin antaa pinnan kuivua huonolla menestyksellä
Ilman odottelua ei lopputulos ollut yhtään parempi
Kaikki lähtee siis liikkeelle "vanhentuneista" keltuaisista, joita vanhensin eroteltuina pöydällä kulhossa yön yli
Sitten tehtiin marenki

Lisättiin siivilöidyt mantelijauhot ja tomusokeriJa lopputuloksena kauniita pitsireunaisia macaron-leivoksia!
Olen pitkään ajatellut valmistaa ystäville Joulun odotus-herkkukorin ja nyt päätimme vihdoinkin toteuttaa sen. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin seuraavaan sisältöön:
Appelsiinisuklaaneliöt
Tuoksuappelsiini
Sitruuna-Financier-leivokset
Jouluiset Financier-leivokset
Passionhedelmämarmeladi
Vadelma- lakumacaron-leivokset
Piparkakkuja
Samppanja-konjakkisinappi
Valkosipuli- rosmariinimarinoidut tomaatit
Olihan koreissa aikamoinen valmistelu ja säätäminen, mutta lopputulos tyydytti valmistajia sekä onnellisia korin omistajia. Hyvästä palautteesta johtuen saattaa olla, että koreja tulee myös tulevaisuudessa ilmaantumaan läheisille.
Joulun alla pitää tietysti leipoa myös pipareita ja tänä vuonna olin päättänyt valmistaa taikinan itse. Taikina onnistui ja kutsuin nuorimmat sisarukseni meille leipomaan. Taikinaa oli kuulemma liikaa, mutta koristeluvaiheessa energiaa taas löytyi ja kaikki piparit saivat kauniit koristeet.Jouluruoat ovat aina olleet äitini heiniä, joten tänäkin vuonna vältyin jouluruokien valmistukselta. Päätin kumminkin kantaa oman korteni kekoon ja valmistaa tuulihattukakun jälkiruoaksi. Sain pienen etsiskelyn jälkeen nestemäistä glukoosia käsiini ja pääsin toteuttamaan reseptiä. Tuulihatut onnisuivat mainiosti ja joulun kunniaksi päätin valmistaa pohjaksi porkkanakakun. Tuulihattujen täytteeksi valmistin vanilja- laku- sekä pähkinäkreemit. Valmistin yhden ison kakun jouluaatoksi ja yhden enolle vietäväksi. Kuten kuvasta huomaa pienemmän kakun muoto oli epäonnistunut, mutta isompi onnistui mielestäni melkein täydellisesti.

Olin tainnut olla kiltti viime vuonna, koska lahjakasani oli valtava ja sisälsi lähes pelkästään keittiötarvikkeita tai keittokirjoja (juuri kuten olin toivonut)! Kiitos kaikille lahjoista ja mukavasta joulusta!Joulupäivän vietimme enoni ja hänen perheensä luona ja olin luvannut valmistaa jälkiruoan. Jälkiruoaksi oli kanelilla, neilikalla ja kaardemummalla maustettua creme bryleetä, mantelikakkua sekä vadelmaa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän juhlaillallinen 2010

En ole koskaan sen tarkemmin jaksanut seurata linnan juhlia telkkarista, mutta silti päätimme tänä vuonna järjestää illallisen itsenäisyyden kunniaksi. Idea illallisesta syntyi hyvin nopealla varoitusajalla viime viikolla ja koska olin reissussa viikonlopun, oli minulla yksi päivä aikaa kehitellä menu ja hoitaa kauppareissujen organisointi.
Sain pikavauhdista huolimatta suunniteltua viiden ruokalajin illallisen ja kävin vielä itse hakemassa lihat pääruokaa varten. Nakitin siskoni ruokakauppaan ja homma oli näin hoidettu.

Palasin Tallinnan reissulta sunnuntaina puoliltaöin ja seuraava aamu vähän hirvittikin. Onneksi olo oli kuitenkin hyvä ja pääsin jo puolilta päivin hakemaan ruokakassit systeriltä (vaikka katkaravut ja vadelmat sinne unohtuivatkin). Aloitin kokkailun hieman ennen yhtä ja vieraiden oli tarkoitus saapua viideltä. Ruokailu oli tarkoitus aloittaa kuuden aikaan, mutta aikataulu pääsi venymään ja nälkäiset vieraat saivat murkinaa vasta puoli seiskan aikaan. Onneksi tarjolla oli ennen alkuruokaa itse leivottua siemen- punajuurileipää sekä focacciaa kuohuviinin kyydittämänä.Onneksi pääsimme vihdoinkin nauttimaan oikeaa illallista, joka sisälsi tänään seuraavat ruokalajit:
Alkupalana oli katkarapu-ceviche kukkakaalikeitolla
Eturuokana oli 40 asteista lohta ja perunarisottoa. Lohen päälle valmistin perunaraksuja ja raikkautta annokseen toi pieni tomaattisalaatti.
Pääruoaksi oli tarjolla pitkään haudutettua Iberico-porsaan poskea sekä 60 asteista sisäfilettä. Lisukkeena perinteinen kurpitsapyre, vihannekset sekä punaviinikastike. Poski maistuikin kaikille ja ylimääräiset palasetkin hävisivät ylimääräiseltä lautaselta silmän räpäyksessä.
Ennen jälkiruokaa oli tarjolla juustoja (Bri, Manchego sekä luomu roquefort viikunahillolla)
Viimeisen silauksen aterialle antoi suklaabrownie valkosuklaamousse sekä vadelmajäätelö
Oikein mukava ilta kaikin puolin ja kiitos kaikille mukana olleille. Ilmeisesti kyseinen juhla tullaan järjestämään myös ensi vuonna yleisön pyynnöstä. Ja suurkiitos sous- chefeille Matiakselle ja Villelle!